maanantai 4. helmikuuta 2013

My love for you was strong enough

Mä oon menettänyt sydämeni Majestylle ♥
Tunne saattaa myös olla molemminpuolista.

Zeus-rakas on ilmeisesti aikamoinen ritari, valmis puolustamaan paikkaa mamman vieressä 
- hampain, kynsin ja murinoin.

Muuten se on kyllä niin hyväluonteinen, avoin, iloinen, itsevarma...
Tulinen. Ai että mä tykkään ärripurreista.

Olen melkoisen varma, että Zeus on löytänyt henkiset munansa, 
vaikka ne fyysiset ovatkin aika pienet yhä.
Karkasipa oveluus juoksunartun luoksekin. Yleensäpä vielä hyvin vihaisena tunnetun sellaisen luokse.
Tokihan Zeus on äijäillyt ennenkin, mutta tälläkertaa ikäkin sallisi.

Tässä talossa olen usein liittänyt sukukypsyyden kasvavaan treenimotivaatioon, 
ja kolmannen kerran teoria näyttää pitävän paikkaansa. Yritin kuvata Zeusta muutaman aamun ajan, ja pyytäessäni Zeusta pysymään hetken paikoillaan se tarjosi mulle kaikki temput mitä vain keksi.

Zeus ei oleta ikinä saavansa palkkaa, mutta sille on silti ilmeisen tärkeää tehdä kaikki oikein.


Eihän tuota motivaatiota voi olla hyödyntämättä, joten ilmoittauduin samantien tässä kuussa alkavalle tokokurssille harjoittelemaan kisakoiran elkeitä ;) Zeus täyttääkin silloin 6kk.

Tänään olenkin maksellut jälleen näyttelyilmoittautumisia Deimoksen ja Zeuksen osalta.
Tapahtumakalenterista näkee nyt varmistetut tapahtumat.


Zeus on muuttanut myös ilmeisen pysyvästi nukkumaan sänkyyn, kylkeeni kiinni.
Saa väistyä Sinisterit ja kaikki muutkin siihen änkevät, mur ärr.

Onneksi Sinister kypsänä aikuisena ei lähde moiseen mukaan.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Koirieni nimet ja niiden alkuperä


Moni on kysellyt miksi koirillani on kovin vaikeat nimet ja mistä ihmeestä ne on repäisty.
Yllättävän harva tiesi mistä ne ovat peräisin tai mitä ne tarkoittavat, joten omistan niille tänään oman postauksensa.


Sinister (Mustantuiskun Sinister)
Englanti: Synkkä, Uhkaava
Latina: Vasen
Muihin kieliin käännettynä mm. Mahtipontinen, turmiollinen, vaarallinen, itsepintainen...
Kutsun Sinisteriä myös Espanjanlaisittain Siniestro tai Siniestrado. 
Ranskaksi Sénestre kuullostaa myös hienolta.

Valitettavasti ja onneksi Sinister on juuri nimensä kaltainen. Jos omistaja on vaarassa, Sinister on juuri niin uhkaava ja periksiantamaton kuten nimi antaa olettaa. Sillä on myös jonkinlainen synkkä puoli.

Minulla on myös tatuoituna kaulaan teksti "Sinister" ja se on tarkoituksella vasemmalla puolella.

Sinister on kuin mun vasen puolisko, mun vasen käsi. 



Sinisterillä on myös veli nimeltä Pan, joka ei siis ole saanut nimeään Kreikasta. Mutta...
"Muinaiskreikaksi Πάν oli kreikkalaisessa mytologiassa metsän, laidunten, paimenten, karjan ja hedelmällisyyden jumala"
"Pan sai aikaan paniikiksi kutsuttua äkillistä kauhua."
"Homeerisissa hymneissä vanhempien kerrotaan nimenneen lapsensa Paniksi, koska "hän ilahdutti heidän kaikkien sydäntä" (kreik. pantes 'kaikki')."

Sinisterin jälkeen seuraavan koiran nimen oli tarkoitus olla "Dexter" joka tarkoittaa latinaksi oikeaa.
Olisi sitten ollut vasen ja oikea.

Seuraava koira sai kuitenkin nimekseen...

Deimos (Van de Pillendijk Kharon)
Muinaiskreikka: Δεῖμος, Kauhu
"Deimos oli Kreikkalaisessa mytologiassa pakokauhun ilmentymä"
"Deimos on Phoboksen ohella toinen Mars-planeetan kuista. 
Deimos on Phobosia pienempi ja kaempana Marsista"

Ironista mutta totta - Deimos jäikin veljiään pienemmäksi. Deimos on myös koirista se, joka irtoaa kauemmaksi - Kuten Marsin kuu.

Deimos saa myös koirapuistoissa aikaan pakokauhua sillä on hyvin innokas ja äänekäs leikkijä.

Rekisterinimi Kharon omaa myös oman merkityksensä.

"Kharon on kääpiöplaneetta Pluton kuu. Kharon oli tuonelan jumalan, Haadeen, lautturi"
Mytologiasta löytyy myös kentauri Kheiron, jonka tarina on myös mielenkiintoinen.

Seuraavan koiran nimeä mietittäessä ajattelin tottakai Phobosta. Myös Haades oli ykkösvaihtoehtona.
Näiden kahden välillä arpominen kesti, ja kun seuraava koira tuli täysin yllätyksenä taloon, valitsin nimen täysin luonteen perusteella...





Zeus (Majesty de la terre sauvage)

Muinaiskreikka: Ζεύς oli kreikkalaisen mytologian ylijumala. Ukkosen jumala.
"Zeus oli titaani Rhean poika" 
"Zeuksella oli lisäksi yksi velipuoli, kentauri Kheiron"
Hauska sattuma, Zeuksen emän nimi kun on Frea, joka kuullostaa lähes samalta kuin Rhea. Kheiron selvisi itselleni myös vasta vahingossa myöhemmin katsottuna.
Hauskana sattumana myös kreikan mytologian Zeuksen tyttäret, Moirat, eli kohtalottaret. Zeuksen pentuesiskon nimihän on Moira.

Zeuksesta tuli jokatapauksessa Zeus juurikin luonteensa takia. En ollut harkinnut edes koko nimeä, koska mielestäni se on hyvin... klisee?
Samana päivänä kun pentu haettiin kotiin, huomasin että se "jyrisee" kuin ukkonen ja on hyvin, hyvin vahvasti johtajatyyppinen koira, joka pyrkii hallitsemaan muiden yli.

Luulin alunperin että rekisterinimi "Majesty" oli sattumaa, mutta se on todellakin koiran luonne.
Englanti: Majesteetti, Mahtavuus, Kuninkaallinen
Ranskassa ja Unkarissa myös tarkoittaen suurta kokoa, kunniaa, hallitsijaa

Kutsunkin Zeusta usein Mr.Majestyksi tai Majestyeläimeksi, sillä se sopii niin hyvin. Myöhemmin ajateltuna pennun nimeksi olisi sopinut myös "Ego"


tiistai 29. tammikuuta 2013

Mätsäröintiä ja harjoittelua

27.1.2013 Oltiin Vantaalla, ojangossa mätsärissä. Jätin Deimoksen kotiin sillä en koe sen tarvitsevan varsinaista kehäharjoitusta, enemmän muutenvaan teini-ikäisen pääkoppaharjoitusta ;)
= Kypsymistä


Mätsärissä mulla oli siis mun ärripurrikaksikko, Sinister ja Zeus.
Isojen pentujen ilmoittautumisjono olikin todella pitkä, joten jätin sitten Zeuksen ilmoittamatta.
Sinisterissä on tiedettävästi tarpeeksi tekemistä.

Zeus kävi torkkumassa siis koirapaljoudessa, ja Sinisterin suhteen harjoittelin itseni rauhoittamista. Sinister on kiinni hyvin paljon ohjaajan mielialasta ja se tekee juuri sitä mitä ennakoi sen tekevän.



Sinisterhän on siis kehäkammoinen. Missään muualla sillä ei koskaan ole mitään ongelmaa käsittelyn kanssa, paitsi kehän rajan ylitettyä. Se on jonkinlainen opittu tapa. Jos tuomari käsittelisi kehän ulkopuolella, tämä olisi lähes kympin koira.
Sinister on 99% erittäin hyvä, avoin koira, mutta kehässä (16kk iässä) siltä löydettiin aivan ennalta-arvaamaton pimeä puoli. 

Erica (Trikkihirmu Neira) sai luottamukseni olla Sinisterin uusi handleri. Erica on suhteellisen tuore handlaaja, mutta koska Sinister nauttii hänen kanssaan olemisesta, sopii se mulle oikein hyvin. Erican koulutusmetodit ovat täysin positiivisia ja koiralle itsetuntoa kohottavia, se sopii aivan mainioisti Sinisterille.
Sinisteriä on koitettu saada esiintymään ties millä keinoilla, yleensä pakottamisella, ja se on pahentanut ongelman aivan uusiin svääreihin.
Periaatteessa uskon ongelman syntyneen kokonaan siksi. Sinister oli alunperin hyvin jännittynyt ekassa näyttelyssään minun takiani (itse olin lähes shokissa) ja Sinister oli juuri pahimmassa teini-iässään.
Sen jälkeen koiraa alettiin pakottaa käsittelyyn kovinkin ottein, muutaman näyttelyn jälkeen käsissä alkoi olla pommi. Ehkä aikuisena se olisi kestänyt kaiken, mutta teininä kaikki oli muutenkin hyvin epävakaata.


Erican kanssa Sinisteriä saikin kehässä "härnätä" normaalia enemmän ennenkuin ilmeisesti pelästyi tuomarin kädenliikettä ja irvisti. Sinisterillä oli kuitenkin suuremman osan ajasta mukavaa kehässä, mitä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Normaalisti kyseessä olisi eloonjäämistaistelun tyylinen esitys.
Juokseminen oli mukavaa, ja Ericaa oli hauskaa halailla välillä.
Tuomari kehui liikkeitä todella kauniiksi, ja tottahan se on. Sinister olisi luontainen näyttelijä. Voitto meinasi tulla pelkästään liikkeistä, mutta oli mielestäni ehdottoman oikein antaa punainen nauha hienolle kanssaesiintyjälle. Tuomari ilmeisesti näki Sinisterissä kuitenkin potentiaalia, harjoitusta harjoitusta.



Olen nähnyt Sinisterin pahimmillaan, ja se on joutunut myös kanssani tositilanteeseen ja puolustanut.
On kai ymmärrettävääkin että se pyrkii jännittyneessä tilanteessa toimimaan kuten on oppinut...

Tiedän myös eilisestä että tässä on vielä toivoa. Työtä se vaatii, mutta kai tähän asti piti tulla siksi että voin itse oppia mitä en itse enää koskaan tee.

Koiralla on ollut kaikki mahdollisuudet olla mitä vain, mutta ohjausvirheiden takia joudutaan kulkemaan kiertotietä.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Mielipuolinen koiranäyttelynainen

Sen lisäksi että olen tunkemassa koiriani 24:ään näyttelyyn tänävuonna, niin keksin juuri mahtipontisia ideoitani keskellä yötä ja ilmoittelin koiriani erilaisille kursseille. Sinne meni heitettyä jälkikoulutusta ja BH-koulutusta. - Kyllä, meillä on liikaa vapaa-aikaa ;)



Koiravalinnaksi jäljelle ajattelin erityisesti Zeusta, mutta jos nuori ikä tulee esteeksi niin Deimos lähtee tilalle. Deimos on kyllä sellainen jälkikoira että se imuroi jäljeltä esineetkin nenäänsä... Eh.


BH-koulutukseen mennään Sinisterin kanssa. Tarvitaan ryhmätreenejä juurikin siksi että siellä on ihmisiä. Jos siinä saisi luoksepäästävyyttä samalla. Ennenkaikkea tarvitsen itse varmuutta. Sinister aistii pienimmänkin paniikin musta, ja sillä saadaan aikaiseksi vähintään ydintuho.


Mr. Majesteetti-Zeus se jatkaa kasvamistaan. Pian on Deimoksen korkuinen ja toivon että kasvu jatkuu vielä pitkään eikä tyssää seinään kuten Deimokselle kävi. Kamala riiviö pöllimään ruokia, 
joten varmaa on ainakin leveyssuuntainen kasvu.

Oon kyllä todella tyytyväinen koiriini. Mulle on siunattu kolme älyttömän miellyttävää belgiä. Näiden kanssa on ihana tehdä mitätahansa, ihana elää arkea ja juhlaa.
Vaikea uskoa että rodussa olisi paljon heikkopäisiä yksilöitä, sillä omieni kanssa on oikea kunnia elää.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Belgipennun kaveri

Kuvannut Janne P.

Zeus leikkimässä naapurin espanjanvesikoiratytön, Pitan, kanssa 17.1.2013
Pita opetti Zeukselle miten jännittävää kaivaminen on!






lauantai 19. tammikuuta 2013

Turku kansainvälinen koiranäyttely

Käytiin aamulla pikavisiitillä Turussa, tuomarina paljon peloteltu Elina Haapaniemi.


"Pienehkö uros, jolla erittäin hyvä luonne.
Vielä hyvin kapea rungoltaan. Hyvä pää, riittävä pituus.
Kauniit tummat silmät. Hyvä korvien kiinnitys. Oikea purenta. 
Hyvä luusto. Riittävä lapa. Rungon tulee kehittyä. Hyvä takaosa. 
Liikkuu hyvin askelin. Hieman vaatimaton kokonaisuus.
Hyvä väri ja maski."

Tuomari kysyi vielä että onko aktiivinen, paljon liikkuva koira, sillä tuntuu kyljissä.

Tuloksena JUN-EH ja sijoitus 2.
Koiranettiin tulokset ilmestyivät heti, mutta köyhältähän se näyttää ilman Lahden ERIä.

En osaa handlata, mutta Deimoksella on aina hauskaa.

torstai 17. tammikuuta 2013

Belgit ja pakkaslumi

Pakkaslunta, auringonlasku...
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.


Zeus 5kk