torstai 18. lokakuuta 2012

Päivämme kuvina


Koirien kanssa mennessä kamera ei kerrassaan pysy mukana, ja kaikkeen tuntuu tarvivan ulkopuolisen kuvaajan. No, sain perusjutut aikaiseksi ;)

Päivämme kuvina.
Joskus mukaan mahtuu reilusti frisbeetä, usein tottisjuttuja tai muita harrastuksia, 
mutta arkipäivä menee suunnilleen näin.

Aamulla käydään (kapinallis)pissalla.
Sinisterin taidonnäyte.

Deimos pikkupoikapissii edelleen ;)

 Sit on hetki aikaa poseerata raajat vinossa mammalle.
 Painitaan!

 Riehutaan!
Ärrr!

 

Pissalenkiltä kotiinpäin, ja johan se kunnon vesisade iskee...

"Hyi jotain vettä"

Kylpytakkisankari kuivattelee.

Ruokaa, jee!
 Ruoan valmistus, miljoona purkkia, kananmunia ja piimä.
 (Naudan)sydäntä sekaan. 
Pellavansiemenöljyä, kalanmaksaöljyä, maitohappobakteerit, merilevää, puunkuoripulveria 
ja sitten vielä Dorwest Herbs Easy green värjää kaiken vihreäksi.
Biotiinitabletit ja valkosipuli-kreikanhernetabletit päällä.

Namnam, jopa Sinister tyhjentää kupin. Puunkuoripulveri lisää mukavasti nirson ruokahalua meillä.

 Porsaan kylkiluut saa metsästää kongista. Ovat niin helppoja syödä että pitää lisätä vähän haastetta.
 Kun ruoan on metsästänyt ihan itse, sen arvokin nousee. 
Kaverillekin voi silloin vähän murista, tuumii Deimos.

 Ruoan jälkeen puhdistetaan hampaat ydinluuta raastamalla.

Pissalenkin ja ruoan jälkeen yleensä nukutaan monta tuntia kun "iskä" on lähtenyt töihin... Ruoansulatus hoituu samalla, eivätkä koirat riehu täydellä vatsalla.
Lepo on meillä todella isossa tärkeässä roolissa
Uni ehkäisee mielenterveysongelmia, helpottaa stressiä sekä lihakset kasvaa levossa. 

Sinisterin taidonnäyte todellisesta laiskottelusta. Lempparipaikka nukkua on mamman vieressä ;)

Ruokalepoa pitäisi koiralla olla vähintään 2-3tuntia ja mielelläni venytänkin sen 5tuntiin.

 Kun herätään, Deimos vahtii ikkunasta. Sääkin on upea!

 Pihalla on uhkaavia mummeleita.

Painitaaks?


...Vai lähetäänkö jo ulos?

Harvoin ja vain hetken paistaa aurinko, syysilmat ovat mitä ovat.
Pojat ottaa skabaa pidemmänkin tovin...

 Ei kehumista... Sentään sada vettä.
Pojat vyöhön kiinni ja ~2km juoksulenkille. Kädet mukavasti vapaana ja hauskaa on.

Suorastaan kakkahauskaa. Koiranomistajan ilot!
Kakat on mukava kerätä pinkkiin kuvioituun pussiin.

Lenkin jälkeen kuivatellaan jälleen hetki, ja sitten on vuorossa hoitotoimenpiteet.
Meilläpäin on kuvottava määrä lasinsiruja ympäriinsä, ja anturatarkistus on jokapäiväinen juttu.

 Anturat ovat kuitenkin puhtaat ja ehjät, joten tassuvahataan vaurioiden ehkäisemiseksi.
 Laitan kummallekin monta kerrosta tassuvahaa, joka kovettaa anturan pintaan kovan suojan.
Kas näin! Suojaa muuten lasinsiruiltakin reilummin laitettuna! Vauriot eivät ole isot enää.
Viimejouluna Sinisteriltä rikkoutui kokonainen varvas suureen lasinsiruun lumen alla ja kyllä oli kipeä sekä vaikeahoitoinen. Maxim tassuvaha pelastaa monelta pahalta nykyään.

 Kynsien tarkastus ja leikkaaminen. 
Lyhennys 2-3kertaa viikossa, riippuen kuinka paljon biotiinia ovat saaneet.
 Ihon ja turkin tarkastus ja hoito. Tarkistetaan ettei ihossa ole näppylöitä, hilsettä, tai ettei koiran iho haise.
Kammataan läpikotaisin, ja se on koirien mielestä ihanaa!

... Kissan mielestä ihan tyhmää, koska häntä täytyy suosia jonkun ihan tyhmän Sinisterin yli :(

 "Kanan makuista hammastahnaa? Ihan tosi, anna mä maistan!"
"Tosi hyvää!"
Sitten harjataan!

Tarkistan myös sukuelimet päivittäin. 
Koirien kivessyöpä on aivan liian yleistä ja pienikin muutos on iso kiire eläinlääkäriin. 
Kaikenlaiset eturauhasvaivat piinaavat nuoriakin uroskoiria. Täytyy olla tarkkana.

Sitten lisää lepoa iltaa varten.

Mamman vieressä on tietenkin tosi mukavaa ja näin taittuu päivä, ilta ja toinenkin.

"Tuleeks iskä kohta jo kotiin?"
Illalla pojat tietääkin monelta odotetaan ikkunassa + kuolataan siihen hienoja kiina-henkisiä kuvioita.

"Kato, tuolla on joku!"
Sinister käy myös mielellään torkkumassa parvekkeella kun tulee kuuma.

Sitten tulee päivän paras juttu...
 Pyöräilemään!
"Mennän jo, mennään jo!"
Yöllä on mukava liikuskella, koirille ei tule kuuma eikä siellä pahemmin ole ruuhkaakaan.
Kun me mennään pyörällä niin alta pois! Saataisiin varmaan katujyrämaine jos mentäisi päiväsaikaan pyörällä kummankin koiran voimin. Deimoshan on myös sitä mieltä että kaikialle mennään täysiä ja rytinällä päin.

3 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kiva postaus! (: aloin miettimää, että mitähän kaikkii tabletteja sä syötät koirilles, oisko jotain mitä suosittelisit meiän kahdelle aktiiviselle koiralle? (: toinen on vielä pentu. Jos jaksat vähän lukea meiän blogia niin jos haluisit suositella jotain (: ja toi tassuvaha muuten on ihan uus juttu o: semmosta vois meiän koirille hankkia, kun tassut kuivuu tosi pahasti ja argh.

    VastaaPoista
  2. Todella mukava blogi =) Mahtavaa huolenpitoa saavia kauniita koiria. Tuolla on taidettukin törmätä facebookin puolella keskusteluissa =)

    VastaaPoista
  3. En tiedä ketään joka näkee noin paljon vaivaa joka päivä koiransa eteen, tarkistaa ja tekee nuo kaikki jutut aina :o

    VastaaPoista