lauantai 16. toukokuuta 2015

Suolisto-ongelmaisen elämää

Toivottavasti tästä on apua jollekin laihan/kuihtuvan/voimattoman/vatsaongelmaisen koiran kanssa.
Esittelyssä siis Zeukin ruokavalio, jolla se on vihdoin saanut pienet lihakset ja painoa 500g/7vrk.

Zeus sairastui siis jälleen 30.1.2015, pahemmin kuin olisin voinut kuvitella. Olihan Zeuksella noita sairastelujaksoja, muttei usein näin pahaa.
Veristä limaoksennusta ympäri asuntoa non-stoppina, lisäksi ulkona lumihangessa useaan kertaan tummaa veristä täysin nestemäistä ulostetta. Rehellisesti sanottuna en nähnyt siinä mitään muuta kuin verta.

Sairaalassa 4.2.2015

26.2.2013 (6kk iässä)
Tällainen lääkekasa 2013. Nykyään siinä on ohessa ollut Tylosin tart ja Oriprim.

Palataas tähän päivään...
Zeus on nyt täysin lääkkeetön, ei edes närästyslääkkeitä. 
Olen ottanyt yhteyttä ravistemusterapeuttiin asian ohelta, ja on hyväksyttänyt tämän ruokavalion.

1.annos:
Taste of the wild, Pacific Stream Puppy.
Proteiinit yksin kalasta, joka on ollut turvallinen vatsalle. Myös Orijenin adult (kanapohjainen) sopii.
Alunperin Zeus söi 1,5kg annosta, mutta nyt olen pienentänyt tähän. 635g.
Nappulat on liotettu vedessä, jossa on piimää. Lisäksi laitan maitorahkaa ja raejuustoa.
Jos Zeuksella on oksentelupäivä, maitorahka on lopettanut oksentelun mukavasti.
K-menun maitorahkalla oli hintaa 1,19e/500g.
Piimä saman hintainen/litra. Raejuustopaketti 2e.
Lisäravinteista olen valinnut nämä ja olen täysin myyty. Täysin tämän Sinkkikelaatin hurmiossa erityisesti.
BE-vitamiiniliuos treenaavalle koiralle, jolla on lihakset kovassa työssä. Tai juuri sairaudesta toipuvalle.
Sinkki bioplex 20%, erikoishiiva 80%
Laitan jauheen nappuloihin likoamaan mukaan.
Tämän syöttämisen jälkeen Zeuksella alkoi vihdoin ekaa kertaa kuukausiin nousta paino. Lisäksi muutkin koirani saavat tätä ja niillä on aivan ihanat turkit! Vatsatkin tosi hyvät!

Annos 2.
Puuro. Kaurapuuro tai tällainen monivilja.
Kaura ei sovi kuulemani mukaan aina ainakaan collie-rotuisille, mutta tässä voi valikoida minkälaisen haluaa, tattaria, ohraa, vaikka porkkanasosetta jos tuntuu.
 Nestepitoinen, limaiseksi keitetty puuro. Tai mikrossa käytetty. 
Suojaa suoliston pintaa ja antaa nestettä.

Annos 3.
Kalkkuna, kennelrehun luuton kalkkuna. 
Tämä on ollut myös kissojen ruokinnassa ihan ykkönen.


Kolmanteen annokseen voivat kuuluvat myös keitetyt kananmunat, mutta yleensä ne menevät iltapalana 4.annoksena.
Kananmunan koira pystyy hyödyntämään yli 90% ja onkin erinomainen proteiinin ja rasvan lähde.

Näin meillä on edetty. Hitaasti mutta varmasti :)

2 kommenttia:

  1. Hei! Mietiskelen tässä tulevan harrastuskoirani ruokavaliota, ja kysyisinkin, että suosittelisitko taste of the wild merkkiä pennun kasvuajalle? Vai suosittelisitko jotain muuta merkkiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Tää jakaa aina mielipiteet todella kahtia. Moni kehuu Royal Canin junior-ruokia, ittelläni ei kokemusta.
      Ite oon käyttänyt Orijenia. Jotkut sanoo että mun koirista pari on kääpiökokoisia Orijenin ruoan takia, mutta sitten taas samaa ruokaa syöneistä yksi on tosi kookas ja toinen normaalikokoinen... Että en usko välttämättä suoraan ruoan vaikutukseen koon suhteen.

      Taste of the wildista oon kuullut ihan liian vähän kokemuksia, vain muutaman, mutta ne on tosi positiivisia. Taste of the wild on aika samaa tavaraa kuin Orijen, mutta hieman enemmän hiilareita. pentuhan ei hiilareista kärsi, kasvuun kun nekin on ihan hyödyllisiä.
      Ja Orijenin (whole prey puppy) proteiinit on huimat 38%, rasvat 20% kun taas Taste of the wild (pacific stream puppy) on paljon kevyempää: Proteiini 27% ja rasva 15%
      Royal Canin (maxi junior) proteiinit 30% ja rasvat 16%
      = Elikkä taste of wild on "kevyt" näihin muihin verrattuna.

      Moni kasvattaja syöttää royal canin maxi junioria, ja sillä on ilmeisesti saatu perusterveitä, tervenivelisiä koiria. Itse ajattelin Royal Canin maxi junioria kokeilla omien pentujen kanssa jatkossa.
      Sisällysluettelohan ei niin huimaa päätä, mutta siitä on monella hyvää sanottavaa. Sellainen "tuttu ja turvallinen" josta on erittäin paljon käyttäjäkokemuksia ainakin.

      Toisaalta jos harrastuskoiraa hakee, niin nivelravinteista ja esim B & E-vitamiinista tuskin on haittaa ruoan ohella. Lohiöljy mulla on kanssa ollut vakiona.
      Pääasiana painottaisin aivan ehdottomasti että oli merkki mikä tahansa, niin ylipaino on se pahin uhka. Mikään ruokahan ei auta, jos pentu pääsee lihavaksi ja siitä koituu rasitusta nivelille :)

      Poista