lauantai 3. marraskuuta 2012

Deimoksesta tuli mies

 "Nää on mun, murr!"

Deimokselle kasvoi asenne. Röyhistelevä, itsevarma, kovanjätkän asenne.
Deimos on ottanut selkeesti askeleen ison miehen elämään ja alkanut pomottaa pienempiään sekä pitämään puoliaan vahvemmin.


Zeus on päässyt osaksi laumaa ihan hyvin. Kumpikin "iso mies" on näyttänyt sille paikkansa selkeästi.
Pentu on myös päässyt mr.Äkäpussin(Sinister) suosioon ja suojeluun.
Kukaan ei muuten uhkaa pentua tai tulee sanomista.

Sinister hierottiin eilen päivällä ja teki näköjään tosi hyvää. Venyttely maistuu ja kiukku katosi. Ei siellä mitään suurempaa ollut, mutta selkeästi koko koira rentoutui ja on tänäänkin ollut oikein leppoisa kuten ennenvanhaan. Käyttäkää ihmeessä koirianne hierottavana, se tekee ihmeitä koiran henkisellekin hyvinvoinnille! :)

Sinister käyttäytyi hyvin, siitä on tullut hyvää pataa hierojamme kanssa. Janni on päässyt Sinisterin VIP-ihmisiin, joita tervehditään hyppimällä päälle ja pussailemalla.
Janni kävi koko koiran läpi. Selkeästi välillä oli kohtia kun koiraa hermostutti ja kipuili(?) hieman, mutta urheasti selvisi!

Zeus barffaa nyt toista viikkoa. 
Luut ovat suosikkeja, vaikka hampaita ei olekaan paljoa.
Naudanmaha on tosi pahaa(ihme juttu!) ja sen takia voi mennä ihan syömälakkoonkin.

Annoin kaksi kertaa 3pv madotuksen pojalle ennen rokotusta, sillä tuolla ulkona on aivan syötävän ihanaa mutaa, jota meillä opettaa syömään Deimos. 
Isotkin pojat saa Flubenol- ja Drontal-kuurit vaihteluna Axilurille. 

Axilur tuntuu saavan monen eläimen vatsat sekaisin. Meillä kissatkin alkaa aina oksentaa sen jälkeen, samoin jopa teräsmaha-Deimoksen masussa näkyy... Flubenol tuntuu olevan parempi.


Zeuksen kanssa ollaan harjoiteltu perusjuttuja edelleen, ihmiset on kivoja, koirat on kivoja, hoito-toimenpiteet ja käsittely on kivaa. Menee ihmisten luokse oikein nopsaa kun pyytävät, heiluttaa häntää ja antaa koskea todella hyvin. Oikein lupaava, avoin pentu.
Pärjää isojen poikien leikeissä hyvin, jos kupsahtaa nenälleen niin ei haittaa
- uudestaan vaan.
Deimos etenkin leikkii rajusti, mutta Zeus tuntuu tykkäävän siitä. 
Sinister, joka leikkii hellästi ja rauhassa ei olekaan niin kiinnostava.

Ulkona on ollut tosi kehnoa kuvauksen suhteen. Kaikki koirat aivan kurassa, näkyvyys sumun takia ihan 0, aurinko muuttanut jonnekin Siperiaan. Harmittaa, rakastan kuvata tätä kolmikkoa, mutta kuvista ei tule tuolla ulkona yhtään mitään :(

3 kommenttia:

  1. Haastetta : ) http://turkistarha.blogspot.fi/2012/11/haaste.html

    VastaaPoista
  2. Zeus on varmaan maailman ainoa koira, joka ei tykkää naudanmahasta :---D

    VastaaPoista