tiistai 13. marraskuuta 2012

SuperDeimos ja barffit

Varmaan kaikki arvasivatkin että myös Zeus barffaa. 
Hirveän hyvä mieli jäänyt kun Deimos on kasvatettu koko pienen elämänsä ajan barffilla. 
Deimos, joka ei ole koskaan ollut sairaana. Ei vatsavaivoja, ei rakenneongelmia.
Söi rotanmyrkkysyötinkin, eikä edes oireillut.

Deimos on myös vähän pudottanut tuota painoa...
Deimoksesta taitaa tosin jäädä kooltaan pieni, ellei se meinaa kasvaa myöhemmin.
Sisarukset on kaikki hurjasti kookkaampia.
Tosin barffaavat koirat kasvaisivat kuulemma hitaammin ja tasapainoisemmin, jatkaen kasvuaan myöhemmälle iälle. Toivotaan niin että kasvaa.
"Hähähä vitsit ku oonki sua nopeempi nykyisin!"

Deimos on yhtäkkiä rauhoittunut ja kypsynyt. En tiennyt että tästä koirasta voisi saada rauhallista millään. Tuossa se nukkuu jaloissa ihan hiljaa. Eikä sen ole enää tarve juosta 100km/h vauhdilla
 mun perässä keittiöön tai vessaan.
Milloin mamman pikkuipanasta tuli näin aikuinen?

Väsymyspose ja turkki hiekassa. Mamman muru 

Deimoksen "aamupala" turkinkasvatusresepti ;)
Raaka kananmuna, pellavansiemenöljyä, oliiviöljyä ja biotiinitabletti.
+ kuoria on ihanaa rouskuttaa. Namnam.

Zeus ja sen saalistoukka.

Zeuksen tän aamunen ruoka. Täähän näyttää jopa hyvältä.
Murren kanakasvismix, sian sisäelimiä, kalanmaksaöljyä, pellavansiemenöljyä, 
ripaus kananmunankuoria, broilerin siipi ja Dorwest herbsin easy green.

Sinisterillä on uusi otsalämmike.

1 kommentti:

  1. Täällä raakaruokaillaan kanssa ja erityytyväisiä ollaan. Itselleni ei ole edes mikään vaihtoehto ruokkia nappuloita!

    VastaaPoista