Viikonloppuna sitä käsiteltiin ystäväni luona hyvässä hengessä ja huomaa miten isopikkujätkä on kehittynyt.
Varoittaa edelleen tuijottamalla kun on epävarma jostain, mutta sentään sietää!
Mun taikasana on aina ollut monessa asiassa: Tykätä ei tarvi, mutta sietää pitäisi.
Sinisterin stressinsietokykykin on parantunut. Myös palautuminen stressaavista tilanteista on nopeampaa.
Viikonloppuna tapasimme harjoitusmielessä ystäväni "rescue"koiraa, Cane Corsomix-poikaa, jolla on pelkoaggressio koiria kohtaan. Tai oikeastaan tämä herra ei vain tiedä mitä koirien kanssa pitäisi tehdä.
Jostainsyystä laumastamme hyväksyttävin kaveriehdokas oli samanikäinen Sinister, nimenomaan lauman suurimmalla egolla varustettuna. Ehkä Sinisterin rauhallisuus uppoaa muihin?
Koirien keskinäiset kemiat on kyllä mielenkiintoinen asia.
Naapurin viehättävän perroneidin juoksutkin loppuivat, ja ihmeekseni neito ei kiinnostanut poikia tänäänkään. Ruokakin on normaalista "neitoajasta" poiketen maistunut ja vieläpä erittäin hyvin.
Sinister on ihan selkeästi kokenut jonkun henkisen kastraation. Ruoka maistuu, tytöt ei kiinnosta kauheammin, sohvalla on kiva nukkua ja märehtiä.
Jos tuota henkistä kastraatiota ei lasketa, niin Sinister paranee jokapäivä.
Paranee kuin hyvä viini vanhetessaan.
Zeus ottaa selkeästi vaikutteensa Sinisteristä ja palvoo Sinisteriä jumalana. Majestyeläin on hirmuisesti Sinisterin kaltainen. Rauhallinen, erittäin kiinnostunut esineistä, omiaan puolustava, tyttöjen tahtiin pörräävä... Onneksi kuitenkin myös avoin ja itsevarmempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti