tiistai 22. lokakuuta 2013

Kasvattajasuosittelut osa.2

Kennel Mind Breakers
Belgianpaimenkoira -kasvatit

Vaikkakin Kennel Mind Breakers on kennelnimenä uusi, ei Riikka ole harrastajana mikään uusi tuttavuus belgimaailmassa. Riikka on auttanut pulmissa ja kuntouttanut myös muiden koiria jo aikaa ennen kennelnimeään.
Riikka on ennen kaikkea rehellinen ja kantaa vastuunsa kasvatuksestaan. Riikka kertoo aina avoimesti kasvateistaan ja koiristaan, mitä ikinä tapahtuukin.

Mind Breakers järjestää kasvateilleen erilaista toimintaa, mm. pentutreffejä, koulutuspäiviä, ryhmätutkimuksia ja pitää muutenkin aina yhteyttä kasvatinomistajiinsa.
Ihmisenä Riikka on pirteää, reipasta seuraa, joka valaisee synkänkin päivän. Helppo ihminen tulla toimeen. Riikka herättää, jos ei itse tajua olevansa hakoteillä jossakin asiassa. Tällaisia ihmisiä kaivataan lisää.

Kennel Mind Breakers edustaa kasvatuksessaan puhdasta avoimuutta. Kasvattajana Riikka haluaa kasvattaa työkykyistä ja tervettä koiraa, jolla on annettavaa rodulle.
Riikka ei tuijota koiraa pelkästään paperilla tai vanhempien tulosten perusteella, vaan haluaa arvioida koiran todellista potentiaalia myös tilastojen ulkopuolella.

Riikka kasvattaa koiriaan terveellä maalaisjärjellä, asettaen rajat ja rakkautta sopivissa suhteissa.
Koirat lenkkeilevät upeissa maastoissa vapaana päivittäin ja niiden lihashuollosta pidetään säännöllisesti huolta. Jokaisella koiralla on yksilöllinen toimiva ruokintasuunnitelma.

Suosittelen Kennel Mind Breakersia kaikille, jotka haluavat koiran rehelliseltä kasvattajalta, joka tekee työtä rodun tason eteen tosissaan.
Riikka auttaa aina, vaikka kyseessä ei olisikaan hänen oma kasvattinsa. Myös muiden koirien hyvinvointi on Riikalle tärkeää. Riikka jaksaa kannustaa ja tsempata eteenpäin ja osaa olla aidosti onnellinen myös muiden puolesta! Rakkaus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti