Mistä tietää olevansa koiraharrastaja?

Koirahulluus, katala tauti, johon ei ole parannusta?

Mä sanoin ettei mulle tule koskaan yhtä koiraa useampaa yksilöä.
Mä sanoin etten halua käydä näyttelyissä.
Mä sanoin kenties vaikka mitä. Halusin alunperin harrastaa tokoa ja ehkä kokeilla jälkeä.

Fail. Big fail.

Viimeviikolla jouduin kieltäytymään kaksista juhlista koiranäyttelyiden ja kokeen takia. Eilen huomasin buukanneeni MH-luonnekuvauksen ja näyttelyn päällekäin. Kauppalistakin alkaa aina sillä että täytyykin käydä Murren Murkinassa. Koirilla on huomattavasti enemmän shampoo- ja hoitoainepulloja. Nyt kun mietin, olen kursinut sosiaalisia menojani koiramenojen ehdoilla. Kun joku kysyy "Ootko menossa.....?" niin kyllä, olen sielläkin. Taidan olla tänävuonna kaikkialla?
Tällä hetkellä fiilistelen ajatusta kisakesästä... Härreguud.

Kauhistuin myös miten käytän vapaa-aikani nykyään verkkareissa keskellä Sipoon ja Tuusulan metsiä rotuporukalla. Kauhistelin myös miten koirani tunnetaan nimeltä jo useammassa paikassa. Toki Sinister-nimistä koiraa voi olla vaikea missata.
Päällimmäinen tunne on aina "Apua, mitähän juttuja toi on musta kuullut!" Oon oikeesti varmaan ihan kiva ihminen, mutta annan kaikille aina väärän kuvan.

Mutta joo. Ei mitään muuta uutta auringon alle kuin että olen ilmoitellut koiriani kaikkialle pitkin kesää, Deimoksella on vihdoin karvat ja muilla ei.

Kiira on Deimoksen "one true match" ;)

Viena ja Neira kävivät myös meillä päivähoidossa lauantaina. Viena tietää tunnetusti miten pistetään kunnon bileet pystyyn ja siinä onkin isommallakin belgillä bilekunto kovilla.
Sinisterinkin mielestä Viena on aivan ihana nyt kun se ei enää asu meillä, ihanaa! Vienahan oli maailman ällöttävin pentunyytti aluksi, mutta nythän sen kanssa pystyi kiehnäämään yhdessä.

Vienahan on myös Zeuksen paras kaveri, ja kenties ainoa joka on tarpeeksi tasokasta seuraa meidän ärripurrille syrjäytyjälle. Zeuksen onnenpäivät siis.

Vienan ja Zeuksen painit. Epätoivoinen Deimos käy härkkimässä.