perjantai 24. heinäkuuta 2015

Ei huomautettavaa

Meillä kävi sitten eläinsuojelu. Ihmiset sanoivat että niitä ei ole pakko päästää sisälle, mutta eipä mulla mitään salattavaakaan ole.
Jollain on selkeästi liikaa vapaa-aikaa, ja kuten ystävänikin sanoivat, selkeästi ilmoitus tehty vain kiusantekomielessä.
No, mitä sieltä sanottiin: "Eläimet OK" ja lausunnon on antanut ihkaoikea virkaeläinlääkäri.

Kaikki eläimet kissoja myöten tarkastettiin, ja pyysin vielä uudelle käynnille kunhan kissamaman laskettu aika (4.8) on ollut. Näkevätpähän sitten vielä miten imettävä mama ja vauvat hoidetaan.

Olen siis itsekin kirjoittanut elsuun että tulisivat käymään, että loppuisi se eräiden ihmisten paskanjauhanta.

Ylihuomenna onkin sitten vihdoin näyttelypäivä! Eukanuba Summer Show! En tiedä miten maltan pysyä paikoillani siihen asti!  14 tervusta muistaakseni 8 oli meidän porukkaa :D

Deimos onkin kuluneella viikolla pistänyt parasta näyttelyturkkiaan:
...Ja nämä kaikki hiekat sitten karisivat lattialle kotona. Naminami.

Nutrivetin 12kg säkkikin loppui - kuukaudessa, oletin sen kestävän hieman kauemmin...Mutta jokatapauksessa 4/4 koiralle sopi, sekä Dara söi tätä meillä hoidossa. Ei mitään vatsaongelmia kellään ja Zeukin iho-ongelmatkin katosivat samantien kun vaihdoin tähän. Kivasti jäi kaikille kylkiin, että varmasti saa hoikallekin koiralle painoa. 
Ei tosiaan tarvinut syöttääkään niin paljoa kuin esim edellistä Taste Of The Wildia, nälkä lähti pienemmällä määrällä ja tästä tarttui vielä massaakin mukaan. Ostan jatkossakin ehdottomasti.

Seuraavaksi kirjoittelen luultavasti sunnuntaina miten näyttelyssä meni :)

6 kommenttia:

  1. Siis mitä h******ä?! Miksi?? Tai no, kuten totesit, joillain ilmeisesti on liikaa vapaa-aikaa. Mutta mietin vaan sitä, että millaisin perustein eläinsuojeluilmoituksen voi tehdä? Vai voiko sen tehdä ihan just kiusallaan mutulla? Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe oli: "Eläimet voivat huonosti" ei sen tarkemmin mainittu. Varmaan esim Zeuksen sairastelun perusteella voi tehdä pätevänkin ilmoituksen, onhan se hoikka, mutta paranee todella kovaa vauhtia. Siitä on kyllä kaikki lääkärilausunnot ja lääkereseptit näyttää. Ja Zeukkikin todettiin pirteeksi ja iloiseksi.

      Kyllähän kukatahansa voi kirjoittaa mitä tahansa ilmoitukseen, samalla tavalla kuin lastensuojeluilmoitukseenkin... Ja kun molemmat voi tehdä nimettömänä, turhat kiusantekoilmoitukset toki lisääntyy.

      Mutta: Nousi rispekti ELSUa kohtaan, kun näki että kyllä sieltä tullaan paikalle jos vain ilmoituksen tekee. Eli Suomessa on asiat tosi hyvin kun apua on saatavilla :)

      Poista
  2. Kateelliset mulkut joila ei oo omaa elämää tekee tollasta. Kyllä kaikesta sun blogeissa huomaa, että sä pidät hyvän huolen sun eläinystävistä. :) Se on kyllä totta, että Suomessa toi eläinsuojelu toimii ainaki tolta osalta, että tarkastaa tullaan. Oon sit kans kyll kuullu, että huonoon kotiin laskettu eläin takas mut no...

    VastaaPoista
  3. http://lifeofbelgians.blogspot.fi/2015/07/liebster-award-haaste.html teidät on haastettu!

    VastaaPoista