tiistai 26. helmikuuta 2013

Päivystykseen

Zeus on voinut huonosti useampia päiviä ilman mitään näkyvää syytä.
Kaikki alkoi muutamia päiviä sitten pienestä puklailusta, jatkui kunnon oksentamiseen. Mikään ei pysynyt sisällä, joi reilusti mutta vesi tuli ulos. Pikkuhiljaa se paheni ja eilen tuli huippuunsa.
Ikenet kalpeni ja Zeus alkoi horjua seisoessaan ja vaappua kävellessään. Kaatui Deimoksenkin päälle. Kuolasi erittäin paljon ja oli ihan toisissa maailmoissa.
Mitään uutta ei ole ruokavaliossa ollut koko aikana kun Zeus on meillä ollut. Luultavasti on syönyt ulkoa jotain...

Päästiin Eläinsairaala Aistiin 02:15.


Zeus painoi 16kg, mikä on mielestäni paljon. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi että koira on tosi hoikka 
ja siltä on helppo tunnustella sisäelimet. Zeus oli hyvin käsiteltävissä
heilutti häntää iloisen väsyneesti tavatessaan lääkärin ja tippaa laitettaessa.

Zeus oli siis päässyt kuivumaan vaikka olikin juonut reilusti. Kuumetta ei ollut, vaikka koira oli ihan horroksessa. Kuumeen mittaaminenkin onnistui mainiosti. Yritäpä samaa Sinisterille...


Zeukselle laitettiin piikillä oksennuksen estolääkitys, majansuojalääke ja tippa.
Sai reseptin kotiinkin, keskiviikosta alkaen.

Päästiin kotiin joskus puolen neljän aikaan ja lääkkeet alkoivat onneksi vaikuttaa heti.
Annoin kotona vielä "lihavettä" eli sekoitin kaksi haarukallista lihaa about kahteen desiin vettä.
Zeus nukkui vihdoin yönsä hyvin eikä herännyt oksentamaan tai pyörinyt kipeänä ympäriinsä.

Kaikki vatsalle työläämpi ruoka on nyt tauolla ja saa nyt muutaman päivän syödä vähän nestemäisempää.

Majesty lepäilee muiden koirien kanssa nyt makuuhuoneessa. Viimeyönä ei onneksi tarvinut herätä tarkistelemaan onko pentu elossa. Hengitys oli tasaista, ei rohissut, yskinyt tai muutakaan.
Toivottavasti tilanne pysyy hyvänä.

Punnitsin eilen muutkin koirat, jotka ovat myöskin pudottaneet painoaan aikalailla.
Sinister viimeeksi 27,5kg, nyt 25kg.
Deimos viimeeksi 19kg, nyt 18kg.

2 kommenttia:

  1. Missä te asuittekaan tarkalleen? :o mietin vaan kun Aistiin veit koiran.

    VastaaPoista
  2. Ihmettelin juuri että miksei Viikin Eläinsairaalaan kun se olisi vissiin lähempänä teitä. :o

    VastaaPoista