tiistai 2. heinäkuuta 2013

Näyttelymörkö kuvina

Kuten tapaani kuuluu, en peittele koirieni köh... ongelmia.
Ja tälläkin kertaa on hyvä että Dina Johansson on saanut kuvia meidänkin näyttelysekoilustamme.
Kaikki kuvat(paitsi postauksen viimeinen) siis Dina Johanssonin käsialaa, eikä niitä saa kopioida.

Zeushan veti kummallisen näyttelyputken menneenä viikonloppuna saaden ensin Tuusulassa ERI1 ja seuraavana päivänä Hämeenlinnassa JUN-T

 "Nyt vauhtia! Nyt mennään eikä meinata!"


Hämeenlinnassa arvostelu oli siis tätä:
 Zeus sai kauniisti sanottuna ihan kunnon paskahalvauksen ja hyppäsi syliinikin turvaan.
Otteeni näyttää hurjan tiukalta, vaikka se ei ollut. Zeusta ei satutettu, tuomari antoi sensijaan sille tapauksen jälkeen juustoa ja makkaraa. 


 Tuusulassa päivää ennen paniikkia. Ujostutti, mutta hieman pilke silmäkulmassa. 
Tuomari hymyili ja silitti, sen jälkeen ujous katosi.

Menen jatkossakin kyykkyyn Zeuksen viereen vaikka se ei näyttävintä esittämistä olekaan.
Kiivetköön syliin jos se helpottaa. Huomenna katsellaan mätsärissä uudestaan makkaran kanssa :)

Tarinan opetus on siis: Käykää mätsäreissä vaikkei näyttelyura kiinnostaisikaan. Mätsäri on hyvää harjoitusta normaaliin elämäänkin, sekä hyvää harjoitusta vaikkapa eläinlääkärikammoiselle.

Zeus oli aikaisemmin täysin neutraali esitettävä. Ensimmäisessä näyttelyssään sitä nukutti kehässä.
Ilmekään ei värähtänyt tuomarin käsitellessä ja seisoi kauniisti reagoimatta mihinkään. Nyt 10kk iässä luonne on alkanut ailahdella ja selkeää mörköilyä on ilmassa. Toivon että selviämme läpi kunnialla.
Nämä ongelmat ovat hyvin yleisiä, mutta myös helposti vältettävissä harjoittelulla.


Katson nyt Karjaan näyttelyn läpi vielä, ja mietin mihin tämä tästä kehittyy. Tulevaisuudessa vaihdan Zeuksen tilalle Vienan näyttelyreissuun, ainakin jos kummituskausi pahenee...

2 kommenttia:

  1. Heippa! Voisinko saada sun sähköpostiosoitteen? Haluaisin vähän tiedustella asioita tästä rodusta, joka on alkanut minua paljon kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. daisy.friman@hotmail.fi

      huomaa fi -loppu, kaikki menevät siinä sekaisin :)

      Poista