sunnuntai 25. elokuuta 2013

It's a cruel summer

Nukuttuani 25tuntia putkeen olen taas pirteänä päivittämässä. Viikonloppuun ei ole mahtunut mitään kummallista, perusjuttuja uuden auton lisäksi.

Belgitarroilla kuorrutettu Opel Astran 94 farmari muuttui tälläkertaa Volvo V70, vuosimalliltaan 2001. 
Niitä belgitarroja odotellen... Kohtuuhintaan lähti, maksettavaa 3500e ja ajettu 200 000.
Deimos ja Sinister heti testailemassa uutta menopeliä. Ilmeisesti hyvä auto ;) 

Perjantaina koirat myös hierottiin, Sinisterin ehdoton suosikkijuttu. Hieroja on talon suosikkivieras.
 Sinisterin vakio hierontailme... 

Myös Zeukselle tehtiin käsittelyharjoituksia ja pikkutyyppi oli hienosti. Kissavauvakin olisi halunnut.
Lauantaina aamulla lähdettiin testailemaan Volvoa näyttelyyn Tervakoskelle. Meiltä oli ilmoitettu vain Deimos ja Viena Zeuksen tilalla, mutta pentuluokka jäi yhtä koiraa vajaammaksi myös tänään.
Pentuluokan belgejä oli ihana katsella, hienoja tulevia tähtiä sillä!

Näyttelykuvat by Dina J.
 Deimoksella ei tänäänkään ollut Muumeja laaksossa. Tuomari oli juuri antamassa ihan ääneen sanoen SA:n kunnes Deimos nosti häntänsä pystyyn! Handleri vielä sanoi että kuuli tuomarin sanovan viimehetkellä "ja sieltä tuli se häntä!" Kieltämättä en voinut olla nauramatta jälkeenpäin.
Deimos on ollut myös haluton ravaamaan, mikä huolestuttaa todella paljon.
Deimos hierottiin myös perjantaina, ja kaikki oli ok. Lauantaina kuitenkin liikkeitä haettiin edelleen turhaan ja alkoi todellakin pelottaa. Ensiviikonloppuna Deimoksella on viimeinen näyttelynsä ennen joulua, toivottavasti tauko tuo hommaan uutta intoa. 
 Tuomarina oli mukava Gunnel Holm, ja mukavuuden näki myös pentujen ja muidenkin osallistujamäärästä.
Arvostelussa löysi heti koiran ongelmakohdat ja mietti pitkään ainakin Deimosta ja sen kröh, häntää.
"Hyvän tyyppinen nuortenluokanuros. Hyvä säkä ja ylälinja. Erinomainen uroksen pää ja ilme. Hyvin urosmainen.
Sopiva luusto. Kääntää hieman etukäpäliään ulos seistessä. Hyvä takaosa. Nostaa häntäänsä liikaa liikkeessä. Saisi liikkua paremmin edestä. Hyvä karvanlaatu"
NUO-ERI1

Ensiviikonloppuna on vuorossa Tampereen ryhmänäyttely. Sinne matkaamme jälleen myös Zeus mukana ja ehkä saamme otettua vihdoin sisaruskuvan Moira-siskonkin kanssa ;)

Jottei hyvät uutiset tähän loppuisi, voihan se olla että laumaan liittyy myös joku pienoinen neiti. Etsin sijoituskotia, mutta vain jos oikea ihminen tulee vastaan. Tyttö siis tällä näkymällä jää laumani pysyväksi jäseneksi.
Kiinnostuneena onneksi olisikin yksi henkilö, jonka tunnen oikeasti hyvin, eikä välimatkakaan jäisi pk-seutua suuremmaksi... Muitakin kiinnostuneita otan lämpimin mielin vastaan sähköpostilla daisy.friman@hotmail.fi
Sijoituskodilta haen aikaisempaa koirakokemusta ja määrätietoisuutta. "Dita" on erittäin tasapainoisesta pentueesta, peloton ja superavoin. Soveltuu ehdottomasti näyttelyihin, mutta myös kovempaan menoon.
Muita vaatimuksia ei ole, mutta koiralle on asetettava säännöt
"Ditan" vanhemmat ovat A/A, 0/0, silmät ok ja näyttelyistä useita sertejä. Äiti treenaa jälkeä. Molemmat vanhemmat ovat nuoria, mutta lahjoja löytyy myöhempäänkin menestykseen.

Sijoittajana ja omistajana oma mottoni onkin "Koira ei saa purra ihmistä, murista ihmiselle tai saada ongelmakäytöksellä tahtoaan läpi" tai kuten isäni sanoo "Koira ei saa purra ruokkivaa kättä"
Koiran on oltava turvallinen ympäristölleen ja kestettävä nyky-yhteiskunnan asettamat paineet :)

3 kommenttia:

  1. Meillä on yleensä koirat hieronnan jälkeen kaks päivää kamalannäkösellä liikunnalla, eli no worries. :) Söötti lapsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa! Hyvä tietää :o
      Sinisterillä yleensä alkaa "täysi teho" suoraan ja koira on ku uudelleensyntyny, mutta Deimos varmaan toimii erilailla. Ensviikonloppuna meillä onkin kokeneempi handleri, joten ehkä se ravi vielä sieltä löytyy :)

      Poista
    2. Jep, varsinkin Barbi on yleensä parhaassa terässä vasta kolme päivää hieronnan jälkeen. :)

      Poista